Näin paljon Ronaldinho tienaa uudella sopimuksellaan
Kuva: Getty Images
Maailman parhaaksi pelaajaksikin pari kertaa valittu Ronaldinho jatkaa uraansa kotimaassaan Fluminensen paidassa.
Brasilialainen on tiettävästi neuvotellut seuran kanssa kuluvan viikon. Siirto paljastui lopulta, kun Ronaldinho itse tiedotti asiasta Twitter-tilillään. Pian tämän jälkeen myös Fluminense paljasti siirron.
Ronaldinho on ollut ilman seuraa jätettyään meksikolaisen Queretaron viime kuussa.
35-vuotiaan keskikenttäpelaajan siirron yksityiskohtia ei ole paljastettu. ESPN:n mukaan paikallismedia kertoo Ronaldinhon ansaitsevan kuussa noin 190 000 dollaria. Tuon summan päälle tulevat vielä erilaiset bonukset, jotka ovat sidottu myytyihin paitoihin ja muihin seuratuotteisiin.
Kovin suurta muutosta Ronaldinhon tieneisteihin ei pitäisi siis tulla, sillä Queretarossa Ronaldinhon raportoitiin tienaavan noin kaksi miljoonaa dollaria kaudesta. Toki uransa huippuvuosiin nähden Ronaldon palkka on jo alas jonkin verran tullut.
Ronaldinho on pelannut urallaan Barcelonan lisäksi esimerkiksi PSG:ssä sekä AC Milanissa. Brassi tunnetaan ennen kaikkea taituruudestaan, upeista kikoistaan ja veikeästä hymystään.
Ronaldinho on urallaan voittanut käytännössä kaiken mahdollisen Mestarien liigasta maailmanmestaruuteen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan

- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin