SJK:n on tänään tehtävä maaleja – ”Emme voi vain odotella”
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerho pelaa tänään Eurooppa-liigan ensimmäisen kierroksen toisen osaottelun islantilaista FH Hafnarfjörduria vastaan.
Viime viikolla Helsingin Sonera stadiumilla pelattu ensimmäinen osaottelu päättyi islantilaisjoukkueen 1-0-voittoon. Ottelun ainoan maalin teki vapaapotkusta onnistunut skotlantilainen Steven Lennon.
Ensimmäisen osaottelun tulos tarkoittaa sitä, että SJK:n on illalla voitettava ja tehtävä maaleja päästäkseen jatkoon. Joukkueen päävalmentaja Simo Valakari kertookin, että lähtökohta on varsin yksinkertainen.
– Toinen osaottelu ja tiedetään, että jatkoon päästäkseen meidän täytyy voittaa. Me tiedetään, että meidän täytyy tehdä maali. Siinä meidän täytyy vain uskoa itseemme ja olla kylmäpäisiä, jatkaa työntekoa ja paikkojen luomista, kertoo Valakari SJK:n verkkosivuilla.
– Me ollaan kuitenkin kauden aikana tehty paljon maaleja. Veikkausliiga ja nämä euro-ottelut ovat kuitenkin julma maailma ja emme voi vain odotella – sen täytyy tapahtua nyt, jatkaa päävalmentaja.
SJK:n kenraaliharjoitus sujui takkuisasti, kun joukkue hävisi maanantaina Veikkausliigan vierasottelussa FC Lahdelle 1-0.Tämän illan ottelu Islannissa alkaa Suomen aikaa 22.15.
Kaksi muuta suomalaisjoukkuetta on jo aikaisemmin tulessa, sillä FC Lahti kohtaa Elfsborgin Boråsissa 19.00 alkaen. Vaasan Palloseuran kamppailu Tukholmassa AIK:ta vastaan alkaa kello 20.00.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan