Suomalaispelaaja palasi Valioliiga-seuran testistä – ”Siellä pelataan kuitenkin törkeän kovaa”
PK-35 Vantaan Daniel Rantanen vietti kolme viikkoa Englannin Valioliigaa pelaavan Stoke Cityn testattavana.
Rantanen harjoitteli ensin seuran U18-joukkueen mukana Englannissa ja matkusti testijakson lopuksi saman joukkueen kanssa turnausmatkalle Unkariin. Suomeen hän palasi viime viikolla. Rantasen mukaan reissu oli todella antoisa.
– Se oli kaikin puolin tosi hyvä reissu. Jengi oli tosi laadukas. Se oli tosi hyvä kokemus.
– Stoken joukkue oli tosi hyvä ja pelasimme kivaa futista. Pyrimme pitämään palloa ja prässäsimme tosi paljon. Diggasin siitä pelityylistä, Rantanen kertoi.
Englantilaiset pelasivat Budapestissa kolme harjoitusottelua. Rantanen onnistui maalinteossa heti ensimmäisessä ottelussa slovakialaista Zenicaa vastaan.
– Ehdin olla vain viisi minuuttia kentällä, kun sain heti paikan ja tein maalin. Se oli hyvä fiilis.
Rantanen osui Unkarin maaperällä vielä toistamiseen, joten turnausmatka oli onnistunut myös maalinteon saralla.
– Pari peliä ja kaksi maalia. Oli hyvä, että tuli vähän onnistumisia
Rantasen mukaan ensimmäiset päivät menivät totutteluun, kun kaikki oli täysin uutta. Loppujen lopuksi hän kuitenkin pärjäsi mielestään hyvin. Kolmen viikon aikana Rantanen ehti huomata, millä osa-alueilla hän pärjää ja mitä pitää vielä parantaa.
– Teknisesti pärjäsin hyvin ja olen siellä aika iso pelaaja. Siellä pelataan kuitenkin törkeän kovaa, joten sitä peliä pitää vielä kehittää. Siellä vedetään treeneissäkin napit edellä ja täysillä. Mielestäni pärjäsin kuitenkin ihan hyvin, Rantanen tuumi.
Lähde: Ykkösen verkkosivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan