Veikkausliigaseuran maalitykki siirtyy Englantiin – seurassa jo suomalaismaalivahti
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter Turku menettää jo toisen tähtipelaajansa kuukauden sisään, kun keskushyökkääjä Vahid Hambo siirtyy Englannin Championshipin (toiseksi korkein sarjataso) Brightoniin kahden vuoden sopimuksella. Aiemmin heinäkuun alussa Mika Ojala siirtyi Saksan 3. Ligan VfR Aaleniin.
Täksi kaudeksi Ilveksestä Interiin siirtynyt Hambo oli hurjassa vireessä Liigacupissa, Suomen Cupissa ja Veikkausliigassa ennen toukokuista loukkaantumistaan. Yhteensä kärkimies paukutti turkulaisille 14 maalia 13 virallisessa ottelussa. Sen lisäksi nuorukainen teki maaliskuussa kahdessa alle 21-vuotiaiden maaottelussa kolme maalia.
Hambo pelasi elokuusta 2012 alkaen vajaat kaksi vuotta Sampdorian junioriakatemiassa ennen paluutaan Suomeen.
Brightonin manageri Chris Hughton toivoo seuran verkkosivuilla olevassa haastattelussa suomalaisen osoittautuvan myös Englannissa kovaksi maalitykiksi mutta kertoo, että Hambo hakenee aluksi vauhtia seuran junioreista.
– Hän on pitkä, vahva pelaaja ja uskomme hänen lisäävän vaihtoehtojamme hyökkäyksessä. Mutta hän on vielä nuori pelaaja, ja näemme hänet vaihtoehtona kokoonpanoomme tässä vaiheessa.
– Haluan nähdä hänen taistelevan paikasta joukkueessa jossain vaiheessa tällä kaudella, mutta on todennäköistä, että hän aloittaa pelaamalla alle 21-vuotiaittemme kanssa, jotta hänen sopeutumisensa englantilaiseen jalkapalloiluun helpottuu, jatkaa Hughton.
Brightonissa pelaa jo entuudestaan kesällä seuraan siirtynyt suomalaismaalivahti Niki Mäenpää. Viime kauden alussa seurassa oli managerina Huuhkaja-legenda Sami Hyypiä, joka kuitenkin jätti pestin heikosti sujuneen alkukauden jälkeen joulukuussa. Hyypiän mukana seuraan maalivahtivalmentajaksi tullut Antti Niemi taas lähti seurasta viime toukokuussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn