VPS:lla edessä kova haaste – ”Sinne meidän on iskettävä”
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseura pelaa tänään kello 20.00 alkaen Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksen toisen osaottelun Tukholmassa AIK:ta vastaan.
VPS johti ensimmäistä osaottelua toisella puoliajalla vielä 2-0, mutta ruotsalaisseura nousi lopulta tasoihin ja sai kaksi tärkeää vierasmaalia. Ottelu päättyi siis lukemiin 2-2.
AIK menetti tällä viikolla tärkeän pelaajan, kun kahdesti Palloseuraa vastaan maalin tehnyt Nabil Bahoui siirtyi saudiarabialaiseen Al-Ahliin. Vaasalaisiltakin puuttuu tärkeä pelaaja riveistään, sillä jo yhdeksän maalia Veikkausliigassa tällä kaudella tehnyt Juho Mäkelä ei ole toipunut sunnuntaina saamastaan pohjevammasta.
Vaasalaiset kohtaavat Ruotsin illassa melkoisen elämyksen, sillä äänekkäistä faneistaan tunnettu AIK pelaa kotiottelunsa 50 000 katsojaa vetävällä Friends Arenalla. Päävalmentaja Petri Vuorinen myöntää, että asia on huomioitu.
– Mun tehtävä on saada pelaajat keskittymään olennaiseen. Jännitystä pystyy lieventämään sillä, että fokusoi itsensä omiin tehtäviin. Kaikki muut asiat täytyy olla täysin sivuseikkoja, kertoo Vuorinen VPS:n verkkosivuilla.
Vuoriselta löytyy silti luottoa siihen, että vastustajajoukkueen heikkouksia hyödyntämällä on saatavissa hyvä tulos illan ottelusta.
– Ne ovat pelanneet usein korkealla puolustuslinjalla, ja sinne meidän on iskettävä. Viime pelissä pystyimme tekemään hyviä ratkaisuja hyökkäyssuuntaan, samaa haetaan myös huomenna, totesi Vuorinen eilen julkaistussa haastattelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti