Ykkösen putoamiskurimukseen ajautunut MP hakee vahvistuksia – ”Laadun nostamista tarvitaan”
Kuva: Juha Tamminen
Ensimmäistä kertaa viime sunnuntaina Ykkösessä putoamisviivan alle pudonnut Mikkelin Palloilijat seuraa aktiivisesti pelaajamarkkinoita ja tarkoitus on vielä vahvistaa joukkuetta viimeistään elokuun 6. lähtien, kun siirtoikkuna taas aukeaa. Sitä ennenkin joukkueeseen on mahdollista hankkia lisävahvistuksia, jos tietyt ehdot täyttyvät.
Keskiviikkoisissa peliharjoituksissa näyttöjä oli antamassa 31-vuotias ranskalainen puolustuspään pelaaja Agro Parfait, joka on viimeksi pelannut Sveitsin kolmostasolla.
Päävalmentaja Ilkka Mäkelä haluaa vahvistaa joukkuettaan, että Ykkösen sarjapaikka tulee varmasti säilymään, sillä vielä on puolet pelejä jäljellä ja paljon pisteitä on jaossa.
– Tarkoitus on varmistaa loppukaudeksi joukkueen iskukyky taistelussa Ykkösen sarjapaikasta.
– Laadun nostamista tarvitaan ihan joka sektorilla, Mäkelä toteaa seuran sivuilla.
Myös loukkaantumisrintamalta kuuluu hyviä uutisia, sillä Jiri Haikonen ja Joona Mäenpää ovat palanneet harjoitusvahvuuteen. Vili-Petri Vänttinen hakee vielä ainakin tämän viikon pelituntumaan Kolmosen Warkaus JK:ssa. Ainoastaan nivusvaivainen Mikko Iivanainen on tällä hetkellä sivussa. Seuraavan kerran MP pelaa tänään lauantaina, kun joukkue matkaa AC Oulun vieraaksi.
Lähde: MP:n tiedote
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”