Arsenal-luotsi hämmästyi: ”Teimme aivan säännönmukaisen maalin”
Kuva: Getty Images
Arsenal on saalistanut kolmesta Valioliiga-pelistä vain neljä pistettä. Maanantaina joukkue pelasi kotona maalittoman tasapelin Liverpoolia vastaan.
Lukemista huolimatta tilanteita riitti molemmissa päissä. Liverpool oli parempi avausjaksolla, kun Arsenalin varamiehinen puolustus oli helisemässä. Arsenalilla ykköstopparipari Laurent Koscielny (loukkaantuminen) ja Per Mertesacker (sairastunut) olivat sivussa, tilalla pelasivat Calum Chambers ja Gabrial. Varsinkin ensimmäinen heistä haparoi merkittävästi avausjaksolla.
Liverpoolilta lähimpänä maalintekoa oli Philippe Coutinho, joka ampui peräti kahdesti maalipuihin. Myös Christian Bentekellä oli avopaikka, mutta aiemmissa peleissä haparoinut Petr Cech oli maanantai-iltana vireessä.
Arsenal sai pelinsä rauhoitettua jälkimmäisellä puoliajalla luoden huippupaikkoja. Arsenal teki jo avausjaksolla maalin, mutta Aaron Ramseyn tuomittiin olleen paitsioasemassa. Jälkimmäisellä jaksolla Alexis Sanchez tärisytteli myös tolppaa.
Arsenalin manageri Arsene Wenger myönsi, että joukkue on ollut vaisu.
– Minun täytyy myöntää, että olemme aloittaneet kauden keskinkertaisesti. Eräiltä pelaajilta on puuttunut terävyys. Pelimme ei ole tarpeeksi sujuvaa hyökkäyskolmanneksella.
– Teimme tässä ottelussa kuitenkin säännönmukaisen maalin, mutta emme voi muuttaa sitä ottelun jälkeen. Tuomarin tuomio oli mikä oli, Wenger kommentoi Ramseyn hylättyä maalia. Meillä oli muutenkin paikkoja, mutta emme pystyneet viimeistelemään.
Liverpool-luotsi Brendan Rodgers kehui omiaan. Joukkue on sarjassa kolmantena seitsemällä pisteellä eikä ole päästänyt maaliakaan.
– Mielestäni olimme erinomaisia. Avausjaksolla Petr Cech oli ottelun hahmo. Toisella jaksollakin olimme uhkaavia hyökkäyksissämme. Pelaajat tekivät paljon töitä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen