HJK piti Olympiastadionilla aikanaan nollan Liverpoolia vastaan peräti 240 minuutin ajan
Kuva: Juha Tamminen
HJK kohtaa Liverpoolin tänään lauantaina neljännen kerran kotikentällään. Klubin maali pysyi aikanaan ensimmäisissä yhteenotoissa Olympiastadionilla puhtaana kokonaista 240 minuuttia ennen kuin David Burrows onnistui avaamaan Liverpoolin maalitilin joukkueen kolmannella stadionvierailulla kesällä 1990. ”Punaisten” ensimmäinen stadionkeikka oli briteille järkytys, sillä lokakuussa 1982 Atik Ismail pääsi yllättämään maalivahtilegenda Bruce Grobbelaarin juuri ennen taukoa ja maali jäi sittemmin ottelun ainoaksi.
Liverpoolin ja suomalaisseurojen välisissä matseissa omat koirat ovat purreet puolin ja toisin: syksyn 2001 molemmissa Haka-kamppailuissa olivat mukana myös Sami Hyypiä ja Jari Litmanen, joista Hyypiä onnistui stadionilla pelatussa Hakan kotiottelussa myös maalinteossa ottelun loppuminuuteilla.
”Poolin” verkkoa suomalaisseurojen väreissä on puolestaan heiluttanut kaksi brittiä. Ensimmäinen suomalaisosuman Anfieldillä viimeisteli Ilveksen valmentajana nykyään oleva Keith Armstrong ja Kuusysin voitto-osuman vuoden 1991 euro-ottelussa viimeisteli Mike Belfield.
Liverpoolin ottelussa on nähty myös muunlaista suomalaista futishistoriaa: Yksi nuorimmista eurocup-pelaajista on varmasti ollut ”taikalanne” Miika Juntunen, joka oli syksyllä 1980 vasta 15 vuoden ja 358 päivän ikäinen tullessaan vaihdosta kentällä Anfieldillä pari minuuttia ennen loppuvihellystä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan