HJK:n parjattu maalivahti vastasi: “En keskustele jatkostani median kanssa”
Ruotsalaismediasta levisi pari viikkoa sitten haastattelu, missä HJK-maalivahti Daniel Örlund kertoi ikävöivänsä perhettään.
Hänen kaksi lastaan ja vaimo olivat paikalla keskiviikkona Helsingissä FC Lahti-ottelussa, joka päättyi HJK:n 1-0-voittoon. Perhe auttoi vahdin mukaan häntä pääsemään yli europelien aiheuttamasta pettymyksestä, mutta osaa median kirjoittelusta Örlund ei allekirjoita.
– Perhe ei välitä pelaanko hyvin vai huonosti, he rakastavat minua silti. Kiitän heitä näistä kolmesta pisteestä, Örlund totesi medialle.
– Se (ikäväpuhe) ymmärrettiin väärin. En tarkoittanut sitä niin. On henkilökohtaisesti rankkaa elää ilman perhettä, mutta se ei vaikuta tekemisiini kentällä. Rakastan olla HJK:ssa. Kuulin ystävältä, että suomalainen media on tehnyt yhden artikkelin pohjalta viisi uutta. Haluan olla rehellinen. Viihdyn täällä, en ole koskaan suunnitellut lähteväni. Kotiin on tunnin lento, menen sinne aina kun saan mahdollisuuden.
Julkisuudessa on keskusteltu myös Örlundin sopimusehdoista helsinkiläisseuran kanssa. Pelaaja vahvistaa, että hän voi lähteä seurasta mikäli HJK ei selviä eurosarjan lohkovaiheeseen.
Spekuloinnit ruotsalaisen koti-ikävästä ja sopimusehdoista eivät olleet ehtineet laantua, kun HJK ilmoitti hankkineensa uuden maalivahdin. Saksalainen Thomas Dähne on jo liittynyt ryhmään ja oli keskiviikkona vaihtopenkillä.
Saku-Pekka Sahlgren lähti puolestaan lainalle KTP:n riveihin.
– Totta kai se on kilpailutilanne, jokainen kokoonpanossa oleva haluaa pelata. Minulla on omat tavoitteeni, haluan pelata. Jos pelaan hyvin, jatkan. Jos olen huono, he vaihtavat maalivahdin. Meillä on kuusi ottelua kahteen viikkoon, tarvitsemme jokaisen pelaajan mitä meillä on, Örlund kommentoi.
Oliko hänen hankintansa osoitus epäluottamuksesta sinua kohtaan?
– Ei, kyse ei ole epäluottamuksesta, vaan myös ensi vuodesta. Ehkä hän on täällä vielä silloin. Minä en keskustele jatkostani sinun kanssasi. Keskustelen siitä HJK:n ja agenttini kanssa. En puhu asiasta median kanssa, Örlund kuittasi.
HJK kohtaa seuraavaksi IFK Mariehamnin Suomen Cupin välierässä lauantaina. Torstaina 20.8. HJK kohtaa venäläisen Krasnodarin Eurooppa-liigan karsintojen pudotuspelivaiheessa.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”