Tuore AC Milan -kärki vertaa itseään Ronaldoon: ”Olen myös kylmäverinen, voimakas ja upea maalintekijä”
Kuva: Getty Images
La Ligassa maaleja viime kaudella paukutellut ja Sevillan Eurooppa-liigan voittajaksi kahdella finaalimaalillaan johdattanut Carlos Bacca , 28, kaupattiin kesällä AC Milaniin 30 miljoonalla eurolla.
Mies vertasi itseään legendaariseen brassihyökkääjään Ronaldoon, joka edusti urallaan mm. juuri AC Milania.
– Ronaldo innostaa minua. Valitettavasti hän oli epäonnekas ja joutui päättämään uransa liian aikaisin. Ehkä olen viileydessäni kuten hän.
– Ronaldo oli kylmäverinen, voimakas ja upea viimeistelijä. Hän pystyi tekemään asioita, joita ei osattu odottaa. Hän teki jonkun kikan päästäkseen irti ja teki sen jälkeen maalin.
Kolumbialaiskärki olisi päässyt Sevillan kanssa pelaamaan Mestarien liigaan, mutta mies näkee siirtymisen Milaniin askeleen eteenpäin uralla vaikka europelejä ei ole luvassa tulevalla kaudella.
– Sevilla on hieno seura, mutta AC Milan on huipputasoa – yksi absoluuttisista parhaista. Näen eron todella nyt kun olen täällä.
– Luovuin Mestarien liigasta, mutta vain vuoden ajaksi. Halusin tänne niin paljon, niin en kokenut luopumista europeleistä uhrauksista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille