VPS-luotsi: “Pelillisten muutosten pitäisi alkaa nyt näkymään”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan hännille jumiutuneella Vaasan Palloseuralla on tänään illalla edessä äärimmäisen tärkeä ottelu.
VPS kohtaa Kotkassa sarjan toiseksi viimeisenä etenevän FC KTP:n klo 18.30. Panos on selkeä.
– Olemme pelanneet koko heinäkuun paineen alla, tilanne ei ole siinä mielessä muuttunut mitenkään. Selvää on, että emme saa hävitä, päävalmentaja Petri Vuorinen toteaa SuomiFutis-sivustolle.
Vuorinen korvasi Olli Huttusen joukkueen päävalmentajana kesäkuun lopussa. 43-vuotias luotsi nousi vastuuseen “Okan” valmennustiimistä, joten monet ovat ehtineet spekuloida ajatuksella, mitä uutta hän voi joukkueen tekemiseen tuoda. Vuorinen itse odottaa suojateiltaan tason nostoa.
– Pelillisesten muutosten pitäisi alkaa nyt näkymään. Olemme harjoitelleet paljon isolla kentällä kun peleistä oli kahden viikon tauko.
VPS lainasi SJK:lta loppukaudeksi Juho Lähteen, joka jäi Seinäjoella vähille minuuteille, mutta kuului aiemmassa seurassaan TPS:ssa ehdottomiin runkopelaajiin. Lähde ei ole pelikelpoinen vielä tänään Kotkassa.
– Juho on täynnä intoa ja sitä me tarvitsemme. Hän tuo meille hyvää pallollista pelaamista ja hän tekee hyviä syvyysjuoksuja. Juholla on näytönpaikka, Vuorinen toteaa.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille