Huuhkaja-pakilta hauska tarina uudesta luotsista: ”Hasse Backe määrää”

Huuhkaja-pakki Kari Arkivuo odottaa paljon Huuhkajien uudelta päävalmentaja Hans Backelta.
Vaikka Backe ei ole vielä aloittanut maajoukkueen peräsimessä, on hän silti ilmeisesti ottanut vallan jo Arkivuon perheessäkin. Ainakin BK Häckenin pakin jälkikasvun mukaan.
– Meidän 2-vuotias poika heitti hauskan jutun. Poika haluaa määrätä ja ohjata vanhempia, että ”isi, istu tuonne ja äiti, älä tuu tänne”. Tuollaista, Arkivuo aloittaa tarinansa Huuhkaja-TV:n haastattelussa.
– Sanoin hänelle (pojalle), että ”sä et ole täällä se joka määrää. Isi ja äiti päättää asioista”. Hän sanoi: ”Eiiii”. Kysyin sitten, että ”Kukas täällä sitten määrää?”
Pojan vastaus oli mahtava:
– ”Hasse Backe”
Arkivuo on kuullut uudesta luotsista pelkästään hyvää, myös perheensä ulkopuolelta.
– Kuullut paljon positiivista, mitä olen ihmisten kanssa jutellut. Luottoa on vahva, että hän nostaa Suomen uudelle tasolle, Arkivuo miettii.
Suomen EM-karsinnat jatkuvat perjantaina pelillä Kreikkaa vastaan. Kreikka haluaa pois lohkon häntäpäästä, kuten myös vierasjoukkue Suomi.
– Niillä on ollut vaikeata, niin kuin meilläkin. En tiedä mistä se sitten johtuu. Me olemme katsoneet myös klippejä paljon, tiedämme mihin isketään, kokenut pakki tietää kertoa ottelun alla.
Ryhmät iskevät yhteen perjantai-iltana. Suomen aikaa peli alkaa klo 21.45.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Etelä-Koreassa luovutaan 26 vuotta vanhasta säännöstä
- Seinä kolmannelle -podcast
- Bayern München varmisti paikkansa MM-pudotuspeleissä – Harry Kane isossa roolissa
- Virallista: Bayer Leverkusenin ykköstähti siirtyy ennätyssummalla Liverpooliin!
- Virallista: Kevin Durant PSG:n osaomistajaksi
- Lamine Yamal tapasi Neymarin – supertähdet yhdessä lomalla
- Unkari tarjoaa auttavan kätensä Venäjälle: ”Jalkapalloseurat eivät ole vastuussa poliittisista jännitteistä”
- Lionel Messiltä udeltiin taas Cristiano Ronaldosta: ”Emme ole kavereita”
- Katso: Mestarien liigan nöyryytys ei ole unohtunut – Inter-puolustaja uhkaili PSG:n fania väkivallalla
- Kommentti: Seurajoukkueiden MM-kisat antavat liian paljon, liian myöhään
- Etelä-Koreassa luovutaan 26 vuotta vanhasta säännöstä
- Lionel Messiltä udeltiin taas Cristiano Ronaldosta: ”Emme ole kavereita”
- Seurajoukkueiden MM-kisojen toistaiseksi suurin yllätystulos saatiin torstaina