Huuhkajien keskikenttäpelaaja Färsaarista: ”Nykyään nämä pienetkin maat tsemppaavat saakelisti”
Sakari Mattila pääsi Färsaaria vastaan Kreikka-ottelun tavoin vaihdoista sisään. Peliminuutteja kertyi tosin vain vajaat kymmenen, mutta juuri FC Fulhamin riveihin siirtyneen keskikenttämiehen sisääntulo oli kuitenkin varsin positiivinen 1-0 voitossa. Mies syttyi kotiotteluun, vaikka paikan päällä olikin vain noin 9500 katsojaa, hän kertoo SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
– Pääsin nauttimaan pelaamisesta tuoreilla jaloilla siihen loppuun ja varmistamaan johtoasemaamme.
– Ei ole parempaa paikkaa pelata kuin Olympiastadionilla ja iltavalaistuksessa voitto, niin mikäs siinä, Mattila iloitsee.
Mattila antoi tunnustusta myös sitkeälle vastustajalle ja muistutti kuinka tasoerot jalkapallossa ovat kaventuneet.
– Tiesimme etukäteen suurin piirtein miten he pelaavat, mutta se yllätti kuinka heidän kärkensä jaksoivat painaa ja prässätä. Tietysti jossain osa-alueilla näkyi että heillä ei ole niin paljon laatua, mutta kyllä minä ymmärrän miksi Kreikka on menettänyt kahdesti pisteet heille ja mekin olimme ahtaalla heidän vieraanaan. Nykyään nämä pienetkin maat tsemppaavat niin saakelisti, Mattila sanoo.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan