Suomi niukassa johdossa tauolle – paikkoja oli useampaankin
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat johtaa ottelua Färsaaria vastaan 1-0-lukemin avausjakson jälkeen Joel Pohjanpalon maalilla.
Ottelu alkoi tunnustellen, mutta parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Suomi käänsi ruuvia ja loi tukun paikkoja.
Ennen maalia Riku Riski eteni päätyyn ja pelasi taakse hyvän vetopaikan, mutta Perparim Hetemaj suti vain vedet pallon päältä. Peliväline ajautui vielä avaukseen nostetulle Joel Pohjanpalolle, joka potki myös hutia.
Huuhkajat eivät lannistuneet vaan iskivät avausmaalin heti seuraavasta hyökkäyksestä. Riski näki vasemmalta laidaltaan rankkarialueelle nousseen Alexander Ringin, joka pallon saadessaan malttoi hakea hyvän vetopaikan.
Ringin hyvä ohjaus kolahti kuitenkin ylärimaan, mutta Pohjanpalo oli hereillä puskien roikkupallon yli maalivahdin yläriman kautta maaliin. Miehelle toinen maali kahteen peliin Kreikka-ottelun voittomaalin seuraksi.
Johto oli tuplaantua jo heti Suomen seuraavasta hyökkäyksestä, kun Färsaarten maalivahti torjui vaivoin sormenpäillään Ringin vedon kulmapotkuksi.
Suomi kaipaili myös hetki myöhemmin rankkaria, kun Markus Halsti kampitettiin hänen havitellessa takatolpan tuntumaan tullutta keskitystä.
Lisämaalit jäivät näkemättä ja tauolle mentiin näin Suomen niukassa johdossa.
Suomen avauskokoonpano illan Färsaaret-otteluun. Ottelu alkaa Helsingin Olympiastadionilla klo 21.45. #Huuhkajat
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
