HJK tienasi miljoonia Eurooppa-liigan lohkovaiheesta – katso mikä seura tienasi eniten eurosarjoista
Kuva: Juha Tamminen
Euroopan jalkapalloliitto Uefa on julkaissut tiedot siitä, kuinka paljon seurat tienasivat rahaa kauden 2014-15 eurosarjoissa.
Tilastot kertovat, kuinka paljon Mestarien liigaan ja Eurooppa-liigaan viime kaudella osallistuneet seurat ovat saaneet palkintorahoja Uefalta.
Viime kaudella HJK oli ainoa Eurooppa-liigan lohkovaiheessa pelannut suomalaisjoukkue. Uefa maksoi HJK:lle yhteensä 2 123 162 euroa, mikä on kova summa suomalaiselle jalkapallotoiminnalle. Lohkovaiheeseen pääsystä hallitseva Suomen mestari sai 1,3 miljoonaa euroa, 400 000 euroa kertyi menestyksestä ja 423 162 euroa markkinarahoista, joihin sisältyy muun muassa Suomen tv-oikeuksista saatuja tuloja.
Yksittäisen ottelun voitto lohkovaiheessa kerrytti Klubin kassaa joka kerta 200 000 eurolla. Sinivalkoiset kukistivat Sonera-stadionilla sekä Torinon että FC Kööpenhaminan, molemmat 2-1. Kahden voiton myötä menestyspalkkioksi kertyi 400 000 euroa.
Klubin saamat summat eivät paljoa päätä hetkauta, jos verrataan määriä vaikkapa Eurooppa-liigan mestaruuden viime vuonna voittaneeseen Sevillaan. Espanjalaisseura keräsi palkintorahoja huikeat 19 144 232 euroa.
Mestarien liigassa liikkuvat rahasummat ovat huomattavasti suurempia kuin Eurooppa-liigassa. Italialaisseura Juventus tienasi joukkueista eniten kahisevaa, 89,1 miljoonaa euroa. Joukkue tienasi enemmän kuin
sen finaalissa kaatanut FC Barcelona (61 miljoonaa), sillä Vanha rouva sai jättimäiset tulot markkinarahojen muodossa: yli 58 miljoonaa euroa.
Kaudella 2014-15 Eurooppa-liigaa pelanneiden joukkueiden saamat palkintorahasummat voit käydä katsomassa täältä. Mestarien liigan vastaavat tilastot näet tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan