Huuhkajien pelaaja ”ei ehtinyt jännittää” ensiesiintymistään Olympiastadionilla
Kuva: Juha Tamminen
Robin Lod pelasi sunnuntaina ensimmäisen ottelunsa Helsingin Olympiastadionilla aikuisten tasolla.
Lod debytoi ”Stadikalla” Pohjois-Irlantia vastaan pelatun EM-karsintakamppailun avausjaksolla, kun hän korvasi puoliajan lopussa nivusensa loukanneen Alexander Ringin.
– Ei siinä ehkä ehtinyt jännittää, kun tuli niin nopeasti kutsu kentälle. Totta kai sellainen pieni jännitys oli, mutta se on ehkä ihan hyvästä, Lod sanoi pelin jälkeen.
Suomi tuli viimeisessä EM-karsintapelissään tasoihin pelin lopussa. Paulus Arajuuri oli jättänyt paikkansa keskuspuolustuksessa ja noussut mukaan hyökkäykseen. Kasper Hämäläiseltä nappisyötön maalin eteen saanut ”Paukku” tykitti kovan vedon keskelle maalia ja yllätti Michael McGovernin.
Tasapelin myötä Suomi pelasi neljä viimeistä karsintapeliään tappioitta. Paikka ensi kesän EM-kisoihin Ranskaan jäi saamatta, mutta lähtökohdat seuraaviin karsintoihin ovat Lodin mukaan vähintään kelvolliset.
– Eivät nämä karsinnat ihan putkeen menneet, mutta lopetimme neljä viimeistä peliä hyvin. Siihen täytyy olla tyytyväinen ja se tuo uskoa seuraaviin karsintoihin, Lod muistutti.
Sunnuntain peliä oli seuraamassa 14550 silmäparia. Ennen kaikkea meteliä pitivät Pohjois-Irlannin suurilukuinen faniryhmä.
– Tunnelmaa riitti vaikkei (stadion) ihan täynnä ollutkaan. Oli hienoa nähdä myös Pohjois-Irlannin faneja siellä, Kreikan pääsarjajoukkue Panathinaikosin pelaaja sanoi.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista