Illan veikkausliigakierros: HIFK romahti lopussa kotikentällään, VPS:lle elintärkeä voitto
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelattiin torstai-iltana kolme ottelua.
Helsingissä HIFK sai vieraakseen FC Lahden. Punapaitojen voitto näytti jo varmalta, kun joukkue johti ottelua jo 3-1 varsinaisen peliajan täyttyessä Otto-Pekka Jurvaisen ja Tuomas Ahon maaleilla. Lahden rysistä vastasivat avausjaksolla Jani Tanska, toisen jakson lopussa Matheus Alves ja Mika Ääritalo. 3-3-lukemat jäivät loppunumeroiksi.
VPS sai helpotusta tilanteeseensa, kun se kaatoi vieraskentällä Ilveksen vieraskentällä 3-1. Kissapaidat johtivat ottelua tauolla Tomi Petrescun rankkarimaalilla, mutta Vepsu tuli tasoihin ja toisella puolikkaalla vain kolmessa minuutissa, kun jamaikalainen Andre Clennon ja Juho Mäkelä onnistuivat sysäämään pelivälineen tamperelaisten verkkoihin. Mäkelä iski myös ottelun viimeisen maalin ottelun lopussa.
Voiton myötä VPS nousi 32 pisteeseen ja samalla pois karsijan paikalta.
Liigan jumbona jatkaa Jaro, joka hävisi Turussa FC Interille 0-1. Ottelun voittomaalin iski toisen jakson alussa sinimustien kapteeni Henri Lehtonen.
Inter nousi 49 pisteeseen, vain kolmen pisteen päähän sarjakolmosesta HJK:sta.
Veikkausliigan kaikilla joukkueilla on nyt pelaamatta kaksi kierrosta. Seuraava täysi kierros pelataan sunnuntaina 18.10.
Veikkausliigan torstain tulokset:
HIFK-FC Lahti 3-3
Ilves-VPS 1-3
FC Inter-Jaro 1-0
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille