Perparim Hetemaj jännitti Italiassa veljensä puolesta – ”Se vähän liioitteli”
Kuva: Juha Tamminen
Perparim Hetemaj jännitti sunnuntaina kotisohvallaan Veronassa, voittaako velipoika Mehmet Suomen mestaruuden SJK:n paidassa.
– Tosi jännittyneenä katsoin kotona peliä. Aikainen ”Mehun” maali lupasi hyvää, mutta sitten selkeästi Jaro heräsi ja halusi voittoa. Heillä oli pari kolme hyvää tekopaikkaa, mutta onneksi ei onnistunut. Sitten tuli onneksi 2-0-maali ja tuli helpottunut olo, Hetemaj kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Mehmet Hetemaj kertoi ottelun jälkeen tv-haastattelussa mestaruuden maistuvan todella hyvälle, sillä hän ei ole mitään ennen voittanut.
– No se vähän liioitteli, on se nyt jotain vähän muutakin voittanut, ”Perpa” naurahtaa.
– Mutta onhan se mestaruus kova juttu. Etenkin kun sen näinä aikoina vie joku muu kuin HJK. Aika ainutlaatuista kun miettii viime aikoja ja tapahtumia Veikkausliigassa. SJK on tehnyt hyvää duunia.
Perparim Hetemaj seuraa tiiviisti Veikkausliigaa Italiasta käsin ja käy lomilla Suomessa ollessaan katsomassa pelejä.
– Tämän vuoden Veikkausliiga oli kyllä mielenkiintoisin pitkään aikaan. Kolme jengiä taisteli loppumetreille asti mestaruudesta. Toivottavasti sama juttu toistuu ensi vuonna.
Pasi Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin