Suomen alle 19-vuotiaiden Englanti-tappion kenttä oli yhtä vesilätäkköä: ”Fyysistä painimista”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 19-vuotiaat (1.1.1997) pojat hävisivät hyvästä taistelusta huolimatta EM-alkukarsinnan toisessa ottelussaan Englannille 0-1 (0-0).
Suomi oli aloittanut Makedoniassa pelattavan turnauksen torstaina upealla 1-1-tasapelillä Italian kanssa. Turnaus päättyy Suomen osalta tiistaina isäntämaata vastaan.
Todella kosteissa olosuhteissa ja niukasti pelikelpoisella kentällä pelattu ottelu lähti liikkeelle tasaisissa merkeissä. Ensimmäisellä puoliajalla ei maalitilanteilla juhlittu. Kumpikin maa sai ensimmäisen kolmevarttisen aikana aikaiseksi yhden laukauksen vastustajan maalia kohden. Kuvaavaa kentän kunnolle oli se, että Samuel Haglundin läpiajo vesittyi siihen, että pallo pysähtyi vesilätäkköön.
– Olosuhteet olivat mitä olivat. Aika fyysiseksi painimiseksi tämä ottelu muodostui, Suomen valmentaja Jarkko Wiss mietti Palloliiton kotisivuilla.
Toisella puoliajalla Englanti sai pelistä paremmin otetta ja teki ratkaisumaalin 73. minuutilla. Tammy Abraham ei läpiajostaan erehtynyt vaan pisti pallon varmasti Suomen maaliin.
– Jos peli pitää hävitä, niin ehkä se 0-1 on sitten se paras tulos jatkoa ajatellen. Hugo Keto pelasi hyvän ottelun maalillaan. Maalivahteihin ei meidän turnauksemme ainakaan ole kaatunut, Wiss kehui suurseura Arsenalin akatemiavahtia ja avauspelin pelannutta Markus Uusitaloa.
Suomi on nyt saalistanut pelaamistaan kahdesta ottelusta yhden pisteen. Alkukarsintojen viimeinen haaste on edessä tiistaina isäntämaa Makedoniaa vastaan.
– Nyt harsitaan miehet kasaan ja jatketaan taistelua. Taisteluilme on ollut täällä erinomainen koko ajan, Wiss kiitteli.
Lohkosta kaksi parasta etenee karsinnan seuraavaan vaiheeseen. Lisäksi 13. lohkosta paras lohkokolmonen pääsee jatkoon.
Suomi-Englanti 0-1 (0-0)
73. min 0-1 Tammy Abraham
Suomen kokoonpano
Hugo Keto
Thomas Mäkinen
Mikko Pitkänen
Leo Väisänen
Roni Peiponen
Calvin N’Sombo -> 74. Mikko Kuningas
Aatu Laatikainen -> 78. Ilmari Niskanen
Kaan Kairinen
Lauri Ala-Myllymäki C (var.)
Samuel Haglund -> 62. Oskari Jakonen
Aleksis Lehtonen
Vaihdossa:
Markus Uusitalo
Akseli Kalermo
Fredrik Jensen
Ei kokoonpanossa:
Nicholas Hämäläinen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan