Tulevan El Clasicon avustava erotuomari: ”Minua painostettiin Madridin suosimiseen”
Kuva: Getty Images
Espanjassa kypsyy valtava korruptioskandaali tulevan El Clasicon avustavan erotuomarin esitettyä väitteen häneen kohdistuneista vaikutusyrityksistä.
El Clasicoksi nimiteään Espanjan futisjättien Real Madridin ja Barcelonan kohtaamista.
Asianajajansa välityksellä puhuneen avustavan erotuomarin mukaan häntä painostettiin Real Madridin suosimiseen kahdesti, ensin toisen tuomarin ja myöhemmin puhelimitse Espanjan jalkapalloliiton tuomarikomitean jäsenen toimesta.
Nimettömänä pysytellyt tuomari väitti myös toista avustavaa erotuomaria painostetun viheltämään Madridia suosien. Vailla aineellisia todisteita toiminut tuomari toivoo myös toisen painostetun tuomarin tulevan julkisuuteen.
Asian julkisuuteen tuonut tuomari teki painostusyrityksistä virallisen valituksen 19. lokakuuta korruptiotapauksia tutkivalle virastolle asianajajansa Jacinto Vicente Hernandezin suosituksesta. Alunperin tuomari aikoi kertoa väitteensä suoraan medialle.
Valituksen esittämisen jälkeen tuomarin väitteistä kertoi ensin katalaanilehti L’Esportiu, jota myöhemmin siteerasivat muun muassa Mundo Deportivo ja The Guardian.
Painostuksesta syytetty tuomarikomitean jäsen José Ángel Jiménez Muñoz kiistää syytteet.
Barcelonan varapuheenjohtaja Susana Monje toivoi väitteiden osoittautuvan vääriksi.
Real Madrid ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa.
(Päivitys 23.10. klo 10.27: korjattu terminologiaa tuomari-termin osalta otsikossa ja leipätekstissä).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin