Näin Jukka Ikäläinen kommentoi valintaansa Hans Backen valmennustiimiin
Kuva: Juha Tamminen
Hans Backe valitsi apuvalmentajikseen Markku Kanervan sekä Jukka Ikäläisen.
Kokenut Ikäläinen tarttuu innolla uusiin tehtäviin. Huuhkajien valmennusryhmään hän tekee paluun miltei kahden vuosikymmenen jälkeen.
– On tietenkin hienoa ja suuri kunnia, että Hans Backe pyysi minua tähän tehtävään, Ikäläinen sanoo Palloliiton verkkosivuilla.
– Hän otti yhteyttä jo aikaisessa vaiheessa ja kysyi, että kiinnostaisiko minua palata A-maajoukkueen valmennukseen mukaan. Ajatus kypsyi ja innosti – ja nyt tilanne on se, että tammikuussa on hienoa lähteä Backen kanssa A-maajoukkueen vuoden ensimmäiseen tapahtumaan.
Aktiiviurallaan kaikkiaan 12 kautta Ruotsin sarjoissa pelannut Ikäläinen pysyi Suomessa pelaajana uskollisena kemiläisseuroille. Kasvattajaseuransa Karihaaran Visan ohella hän edusti Kemin Intoa ja Kemin Palloseuraa.
Valmentajanuransa Ikäläinen aloitti jo kaudella 1988 Kiruna FF:n pelaajavalmentajana. A-maajoukkueen päävalmentajaksi hän nousi 37-vuotiaana vuonna 1994 kakkosvalmentajan paikalta.
Huuhkajia Ikäläinen johti 21 A-maaottelussa ja jatkoi valmennusryhmässä sen jälkeen Richard Möller Nielsenin apuna. Tämän jälkeen Ikäläinen valmensi U21-maajoukkuetta vuodet 1998-99 ennen siirtymistään seurajoukkuevalmennuksen pariin Vaasan Palloseuraan.
VPS:n jälkeen Ikäläinen on valmentanut RoPS:aa ja PS Kemiä kahteenkin otteeseen sekä Ruotsin Allsvenskanissa vanhaa seuraansa Örgryte IS:aa, jossa hän toimi vuoden verran myös urheilutoimenjohtajana.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toni Koskelan Kalmarin vaikeudet jatkuivat – putosi karsijan paikalle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- VPS kaatoi Gnistanin Vaasassa – Oulussa nähtiin seitsemän maalin trilleri
- Adam Ståhl: Djurgården taistelee edelleen Ruotsin mestaruudesta
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- Cristiano Ronaldo: Olen kaikkien aikojen paras pelaaja
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen
- Erikoinen näky: pelaaja vaati rankkaria, vaikka pallo oli jo maalissa
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- VPS kaatoi Gnistanin Vaasassa – Oulussa nähtiin seitsemän maalin trilleri
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- Jani Honkavaara: Tämä asia on nostanut Djurgårdenin Allsvenskanin kärkisijoille