Viime kauden kakkosvahdilla näytön paikka – IFK Mariehamn jatkoi sopimusta
Kuva: Juha Tamminen
23-vuotias Walter Viitala jäi viime kaudella Otso Virtasen varjoon IFK Mariehamnin maalivahtiosastolla. Virtanen jättänee nyt seuran, joten odotukset Viitalaa kohtaan nousevat.
IFK Mariehamn julkaisi tänään maanantaina tehneensä vuoden jatkosopimuksen Walter Viitalan kanssa.
Viitala ja Virtanen taistelivat vuosi sitten talvella ”Grönvittin” ykkösvahdin paikasta, mutta sen vei lopulta alle 21-vuotiaiden maajoukkueen torjuja Virtanen. Viitala torjui kuitenkin IFK-paidassa muun muassa Suomen Cupin finaalissa, minkä seura historiallisesti voitti.
IFK nostaa joukkueen kakkosmaalivahdiksi oman kasvatin Marc Nordqvistin.
– On mukavaa, että Marc saa nyt mahdollisuuden kehittyä edelleen. Tavoite on, että Marc pelaa pääosin Kakkosessa FC Ålandin riveissä ja kasvaa yhteistyössä Walterin kanssa. Walter on asenteellaan ja tarkkuudellaan hyvä esikuva nuorelle ja lupaavalle maalivahdille kuten Marc, seurajohtaja Peter Mattsson toteaa IFK:n verkkosivuilla.
Viitala on pelannut aiemmin Veikkausliigaa FC Hongan paidassa. Hän on myös urakoinut 13 poikien ja kahdeksan alle 21-vuotiaiden maaottelua. Liigassa hän torjui viime kaudella kahdeksassa kamppailussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista