Barca-nuorukaisella kävi kaikkien aikojen mäihät – palkattiin ja erotettiin samana päivänä!
Sergi Guardiolan ajanjakso FC Barcelonassa jäi harvinaisen lyhyeksi. Sopimus peruutettiin vain tunteja julkistuksen jälkeen.
24-vuotias Guardiola oli yksi kolmesta pelaajasta, joka sai sopimuksen B-joukkueeseen. Unelma Barcassa pelaamisesta kaatui kuitenkin ennätysnopeasti, sillä unelma kesti vain kuusi tuntia. Guardiola oli kirjoittanut Twitter-tililleen El Clasicon aikaan sen verta tulenarkaa kamaa, ettei sopimus auttanut kuin mitätöidä.
Tässä muutamia esimerkkejä, joita AS-lehti nosti esiin.
– En laittaisi Messiä minun joukkueeseeni, hän estää muita pelaamasta.
– Hyvä Madrid ja Katalonia vitt**n.
Voisi kuvitella, että erityisesti twiiteistä jälkimmäinen olisi ollut jonkinlainen kulminaatiopiste. Barca on aiemminkin reagoinut vastaavilla tavoilla, jos pelaajan käytös ei ole miellyttänyt. Aikoinaan myös esimerkiksi nuoren lupauksen Dani Ceballosin sopimus jäi syntymättä.
Guardiola pelasi aiemmin Alcorcónissa, eikä hänen jatkostaan ole nyt mitään vihiä.
– Pyydän anteeksi Barcalta ja Katalonialta, Guardiola kertoi Onda Cerolle.
– Kyse on väärinymmärryksestä. En kirjoittanut näitä twiittejä. Se oli vuonna 2013 ja en edes tiennyt niiden olemassaolosta.
Guardiola sanoi, että Barcan edustaminen oli yksi hänen unelmistaan. Kuuden tunnin ajan unelma oli totta.
– Katsotaan mitä tapahtuu, Guardiola mietti nyt jatkoaan.
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!