FC Barcelona lähellä mielenkiintoista hankintaa – ehtiikö City tai Chelsea ensin?
Kuva: Getty Images
FC Barcelona on kaappaamassa Fluminensen pelaajan Roberton riveihinsä tammikuussa. Elleivät sitten valioliigajätit ehdi ensin.
19-vuotias keskikenttämies olisi espanjalaisen Sport-lehden mukaan tulossa vuoden lainalle seuraan, mutta pestiin sisältyisi myös osto-optio. Robert pelaisi Barca B:n mukana, mutta harjoittelisi edustusjoukkueen matkassa. Nuorukaisessa on sen verran potentiaalia, että edustusjoukkueessa pelaaminen on mahdollista.
Sport kirjoittaakin, että Robertilla on mahdollisuus päästä jopa pelaamaan Neymarin, Lionel Messin ja Luis Suarezin kanssa edustuksessa. Robert Goncalves pystyy operoimaan niin kymppipaikalla kuin hyökkääjänä.
Siirto on edistynyt, ja se voidaan saada maaliin asti jo lähipäivinä.
– Neuvottelut ovat lähellä päätöstään. Kyseessä on [aluksi] vuoden lainasopimus. On odotettavaa, että asian ratkeaminen venyy tammikuulle, mutta etenemme koko ajan, agentti Vitor Leal kommentoi GloboEsportelle hiljattain.
Robert on nähty jo kertaalleen A-maajoukkueessa, mutta paremmin hänet tiedetään nuorisoesiintymisistään.
Barca ei ostaa sikaa säkissä, sillä se on seurannut pelaajaa paikan päällä. Seurajohdosta on myös käyty tapaamassa pelaajaaa ja hänen edustajiaan. Robert itsekin on valmis siirtoon.
Barca haluaa saada siirron nopeasti valmiiksi, sillä Manchester City ja Chelsea ovat niin ikään haaskalla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Sarjanousijoiden kohtaaminen päättyi turkulaisjuhliin
- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”
- Joel Pohjanpalo ja Jesse Joronen elokuussa Australiaan – Palermo haastaa Juventuksen
- Santeri Haarala selätti sydänlihastulehduksen – palasi Djurgårdenin harjoituksiin
- Huomasitko? Hollannin liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyi Ykköseen – tässä syy
- Englannin ja Saksan seurat panivat show’n pystyyn – näin europelien puolivälierät päättyivät torstaina
- AC Oululle surkeita uutisia
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- Huomasitko? Hollannin liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyi Ykköseen – tässä syy
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- AC Oululle surkeita uutisia
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi