HJK hankki Huuhkajien puolustajan
Ville Jalasto ja HJK ovat solmineet kaksivuotisen pelaajasopimuksen. Laitapuolustajan kontrahdissa on myös optio kaudesta 2018. Jalasto liittyi HJK:n harjoitusvahvuuteen tänään tiistaina.
Jalasto siirtyy Klubiin norjalaisesta Stabækista, jossa tarvittaessa myös keskuspuolustajana esiintyvä pelaaja ehti pelata neljällä kaudella. Viime kaudella Jalasto edusti entistä joukkuettaan Norjan pääsarjassa 29 ottelussa, joissa hän viimeisteli kolme maalia. Tippeligaen pronssimitaleihin päättyneen viime kauden päätteeksi Stabæk tarjosi Jalastolle uutta sopimusta, mutta puolustaja päätti siirtyä HJK:hon.
Maajoukkueen kokoonpanossa Jalasto on ottanut tukevaa jalansijaa viime aikoina. Syksyllä päättyneissä EM-karsinnoissa mies urakoi täydet minuutit päätösottelussa Pohjois-Irlantia vastaan, jonka lisäksi minuutteja kertyi myös Romaniaa vastaan pelatussa vierastasapelissä.
29-vuotias Jalasto on espoolaisen pallokoulun kasvatti. EsPan kautta Honkaan jo lapsena siirtynyt puolustaja teki Veikkausliigadebyytin Hongassa vuonna 2006. Jalasto pääsi jo Hongan vuosinaan HJK:n nykyisen päävalmentajan Mika Lehkosuon valmennettavaksi.
Veikkausliigassa Jalasto on pelannut yhteensä 71 ottelua, kaikki espoolaisseurassa. Maaleja hän on viimeistellyt kolme. Jalasto voitti Hongan kanssa hopeaa kaudella 2008.
-Ville on minulle hyvin tuttu pelaaja jo Hongan ajoilta ja tiedämme hyvin hänen vahvuutensa. Vuodet ovat tuoneet hänelle kokemusta ja rutiinia kovista peleistä. Villestä saamme HJK:lle erittäin hyvän joukkuepelaajan, joka taistelee kentällä viimeiseen asti. Hän tuo joukkueeseen myös juoksuvoimaa ja pääpelivoimaa erikoistilanteisiin, kertoo Lehkosuo Klubin sivuilla.
-Kotiinpaluu oli kauden jälkeen yksi vaihtoehto ja HJK oli minulle helppo valinta. Valmennusjohto on entuudestaan tuttu ja sekin helpotti valintaa. Totta kai ensi kauden tavoitteena on mestaruus, henkilökohtaisesti en ole vielä voittanut mitään ja halu voittamiseen on suuri. Hienoa olla täällä, Jalasto iloitsee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin