Hurja huhu: Manchester City valmis tarjoamaan älytöntä summaa Lionel Messille
Kuva: Getty Images
Espanjalainen urheilulehti Sport kirjoittaa, että Manchester City on valmis avaamaan kukkaronsa oikein kunnolla, jotta Lionel Messi saataisiin houkuteltua pois Barcelonasta.
Cityn omistaja Mansour bin Zayed Al Nayan haluaa edelleen Messin joukkoihinsa. Cityn kiinnostuksesta Messiin on huhuttu jo aikaisemmin, mutta tiettävästi nyt Cityn edustajat ovat myös lähestyneet Messiä.
Argentiinalaiselle on kerrottu, että Cityn riveissä Messi ansaitsisi kaudesta 27 miljoonaa euroa. Summa on todella suuri, sillä nykyisin Messi saa 20 miljoonaa euroa per sesonki.
Jättiseurat ovat toki aiemminkin olleet Messin perässä, mutta koskaan moista tarjousta ei ole viritelty. Messi tietää nyt, että City on avannut ovensa kaupalle ja mahdollisuus on auki jonkin aikaa.
City ei ole aikeissa lähestyä Barcelonaa ennen kuin Messi nyökkää hyväksymisen merkiksi. Barca tuskin on huolissaan kaupan toteutumisesta, sillä aiemmin myös PSG sekä Chelsea ovat joutuneet pettymään tavoitellessaan argentiinlaista.
Barca on tällä hetkellä jatkosopimusneuvotteluissa Neymarin kanssa, mutta Messin pestin uudistaminen lienee asialistalla heti seuraavana. Messin nykyinen sopimus on voimassa kauteen 2017-2018 asti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”