Jürgen Klopp: ”Liikaa pelejä jotta Englanti voisi menestyä”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin managerintehtäviin syksyllä tarttunut Jürgen Klopp on arvostellut pelitahtia Englannissa ja talvitauon puuttumista – ei niinkään oman joukkueensa, vaan Englannin maajoukkueen kannalta.
Kloppin mukaan nykyinen kalenteri vaikeuttaa merkittävästi Englannin menestymismahdollisuuksia arvokisoissa. Saksalainen näkee Roy Hodgsonin luotsaaman maajoukkueen mahdollisuudet ensi kesän EM-lopputurnauksessa periaatteessa hyvinä, mutta Englanti antaa muille liikaa tasoitusta.
– Teillä on liikaa pelejä, se on varmaa. Ei ole mitään taukoa ja kilpailuja on liian monia. Uskoisin jokaisen tietävän ettei se ole oikea tapa [menestyä], Klopp sanoi Football Focusin haastattelussa.
– Kaikki ovat sitä mieltä, että Royn pitäisi johtaa nämä pojat mestariksi, joukkueessa on erittäin hyviä pelaajia. Heillä ei ole kuitenkaan vuoteen ollut taukoa, kaikilla muilla joukkueilla on. Menestyä voi, mutta se on paljon vaikeampaa.
Kloppin mielestä samat syyt vaikuttavat myös englantilaisseurojen menestykseen eurocupeissa.
– Siihen on syynsä miksi isot englantilaisseurat eivät muutamaan viime vuoteen ole onnistuneet kovinkaan hyvin. Teillä on liikaa kilpailuja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin