Kokenut maalivahti jättää HIFK:n – ”Ei ollut helppo päätös”
Kuva: Juha Tamminen
Mika Johansson ei jatka uraansa ensi kaudella HIFK:ssa, eikä Veikkausliigassa.
Viime kaudella 13 Veikkausliigan ottelussa HIFK:n maalilla pelannut Mika Johansson on ilmoittanut jättävänsä tähtirinnat. Syyskuussa ”Veikko” oli todellisessa huippuvireessä torjuen kolme peräkkäistä nollapeliä. Sen johdosta hänet valittiin Veikkausliigan syyskuun joukkueeseen
– Kiitos kaikille näistä kahdesta hienosta kaudesta. Varsinkin nousu Veikkausliigaan oli mahtava kokemus ja oli hienoa olla mukana nostamassa seuraa sille sarjatasolle, jolle se kuuluu. Ei ollut helppo päätös jättää tätä hienoa joukkuetta ja sen upeita faneja.
– Jalkapallo tulee tulevaisuudessakin olemaan suuressa roolissa elämässäni, mutta tämä päätös mahdollistaa uudet haasteet urheilun saralla. Tulen jatkossa seuraamaan IFK:n pelejä katsomosta ja odotan, että jätkät tulee taistelemaan ensi kaudella sarjan kärkisijoista, Johansson kertoo HIFK:n verkkosivuilla.
Johansson pelasi ensimmäisen kautensa HIFK:ssa vuonna 2012 ja siirtyi takaisin seuraan Viikingeistä syksyllä 2014. Johanssonin palattua HIFK ei hävinnyt kertaakaan loppukauden aikana Ykkösessä ja kausi päättyi historialliseen liiganousuun 4. lokakuuta 2014 FC JAzzia vastaan Pallokentän nurmella.
HIFK:n maalivahtikaksikon muodostavat tällä hetkellä Carljohan Eriksson, 20, ja Jere Piirainen, 17.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille