Wolfsburgin seurapomo: ”Manchester United ei vielä ole niin vahva”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin taival Mestarien liigassa päättyi tiistai-iltana Wolfsburgia vastaan. Bundesliigaseuran urheilujohtaja Klaus Allofsin mukaan putoamisen syy on yksinkertainen: taso ei riitä.
Louis van Gaalin suojatit putosivat jatkosta 2-3-vierastappion myötä Wolfsburgia vastaan. Samaan aikaan PSV Eindhoven voitti TsSKA Moskovan ja vei näin lohkon toisen jatkopaikan nimiinsä.
– Kauden alussa kaikki ajattelivat, että Manchester Unitedilla on joukkue, joka pystyy vaikka mihin, Allofs tuumi goal.comin mukaan.
– Viime viikot ovat kuitenkin näyttäneet, että United ei ole niin vielä niin vahva. Siksi tiesimme tarkkaan mahdollisuutemme tässä matsissa, Allofs sanoi ja mietti Unitedin putoamisen olevan makea saavutus.
Wolfsburg eteni ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan lohkovaiheesta jatkoon. Parannettavaa vielä löytyy, sillä esimerkiksi tähtinimi Andre Schürrle on tuskaillut maalintekopaikkojen kanssa.
– Mielestäni vain kahden minuutin jälkeen hänellä oli hyvä mahdollisuus. Olisi ollut hienoa, jos hän olisi tehnyt, urheilupomo vaati.
Mestarien liigassa loput jatkoomenijät selviävät tänään illalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pelaajalegenda kiistää Epstein-julkaisuissa kuvatut rikokset
- Jalkapalloilijat ahdistelivat alaikäistä tyttöä seksuaalisesti – ”Voisin tappaa heidän uransa”
- Brasilian kannattajat luovat julkista painetta – Neymarille halutaan paikka kisakoneesta
- Cristiano Ronaldo pelaa tänään
- Nyt se on varmaa: Ilveksen Marius Söderbäck siirtyy ulkomaille
- BBC: Valioliigan kriisiseura valitsi uuden päävalmentajansa
- HJK hankki maalivahdin ulkomailta
- The Athletic: Tässä on Tottenhamin uusi päävalmentaja
- Ranskalaistähdelle iso diili – Bayern München kiinnitti huippupelaajan
- Virallista: Roman Eremenko jatkaa Veikkausliigassa

- HJK lähellä tanskalaispuolustajan hankintaa
- Brasilian kannattajat luovat julkista painetta – Neymarille halutaan paikka kisakoneesta