Arsenal-legenda vetää mattoa Arsene Wengerin alta: ”Jose Mourinho paras valmentajani”
Arsene Wengerin ensimmäisenä ostoksena Arsenaliin 20-vuotiaana vuonna 1996 tullut Patrick Vieira kertoo Jose Mourinhon olleen hänen uransa paras valmentaja.
Vieira edusti Arsenalia aina vuoteen 2005 ennen siirtymistään Italiaan ja Juventukseen. Hän nousi seurassa kapteeniksi ja legendan asemaan menestysvuosien myötä. Mourinhon alaisuudessa hän pelasi myöhemmin Inter Milanissa parin kauden ajan.
– Mourinhon on ollut valmentaja, joka on vakuuttanut minut eniten työetiikallaan. Hän tiesi kaiken vastustajista – heidän vahvuutensa ja heikkoutensa. Hänen yksityiskohtaisuus oli uskomatonta, Vieira kertoi The Timesille.
– Oli täysin selvää, mitä hän halusi kultakin pelaajalta. En tiedä, mitä Chelseassa tapahtui, mutta hän on aina saanut parhaan irti pelaajistaan.
Vieira näkee Wengerin tavan enemmän sisäänpäin kääntyneenä.
– Arsene on enemmän keskittynyt omaan joukkueeseen. Hän antaa pelaajille vapauksia ilmaista itseään. Tyyli on erilainen.
Vieira aloittamassa valmentajanuraansa
Vieira, 39, päätti pelaajauransa Manchester Cityssä, missä hän työskenteli myöhemmin ensin pelaajakehitysosaston johtajana ja viimeksi U21-joukkueen vastuuvalmentajana. Marraskuussa hänet nimitettiin MLS-seura New York City FC:n päävalmentajaksi. Seura kuuluu samaan konserniin Manchester Cityn kanssa. Arsenal ei ole miehen palveluksista ollut kiinnostunut, vaikka mediassa tästäkin on huhuttu. – Arsenalista kukaan ei ole pyytänyt minua tulemaan seuraan valmentajaksi tai muuhunkaan rooliin. Odotin jonkinlaista kiinnostusta sieltä, mutta ei. En ole siitä musertunut. – Hän [Wenger] on kiireinen mies. En ole puhunut hänen kanssaan pitkään aikaan.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa