HJK:hon paluun tehnyt hyökkääjä: ”En halua spekuloida polven kunnolla”
Kuva: Juha Tamminen
Koko viime kauden loukkaantumisen vuoksi sivussa pelikentiltä ollut Jarno Parikka teki joulukuun puolivälissä HJK:n kanssa pelaajasopimuksen.
Jarno Parikka saapui ensimmäistä kertaa HJK:n organisaatioon C-juniori-ikäisinä. Liigassa hän pelasi Klubi-paidassa vuodet 2006-2011 ennen siirtymistään Vaasan Palloseuraan. Nyt hyökkääjä tekee paluun pääkaupunkiin.
– Pääsimme todella hyvässä yhteisymmärryksessä melko nopeasti sopimukseen. Olimme aivan samalla sivulla asioista. Olen ollut pitkään poissa, mutta tämä on minulle tuttu paikka. Fiilis on todella hieno, Parikka iloitsi SuomiFutis-sivustolle.
Parikan polven eturistiside operoitiin elokuussa 2014 kolmannen kerran. VPS uusi hänen sopimuksensa vielä maaliskuussa, mutta kun vamma ei ottanut parantuakseen purettiin sopimus toukokuussa. Sen koommin hyökkääjä on harjoitellut Helsingissä.
– Olen ollut niin pitkään sivussa, että on vaikea sanoa, mikä polveni kunto on. Olen kuntouttanut paljon, mutta vain aika näyttää miten asiat menevät. En halua spekuloida asialla enempää.
– Viime keväänä polvi ei kestänyt päivittäistä pallotreenaamista. Oli siis otettava takapakkia. Nyt kuntoni tuntuu valmiimmalta.
HJK ja Parikka tarkastavat hyökkääjän polven toimivuuden vielä ennen kauden 2016 käynnistymistä keväällä. Vasta tuon jälkeen osapuolet päätyvät ratkaisuun pystyykö hyökkääjä jatkamaan liigauraansa.
– Haluan harjoitella päivä kerrallaan kovaa ja hyvin. Sen jälkeen näen, kuinka hyvään kuntoon pääsen. Tavoite on tietysti päästä sata prosenttiseen kuntoon, harjoitella joka päivä ja pelata päälle, Parikka päättää.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena