Hollywoodin supertähti jalkapalloseuran osaomistajaksi
Huumoripitoisten elokuvien supertähti Will Ferrell on liittynyt MLS-sarjassa vuonna 2018 aloittavan Los Angeles FC:n osaomistajaksi.
– Jatkan yhä myös veljeni vuosimallia 1984 olevan Toyota Camryn osaomistajana, Ferrell hauskuutti tiedotustilaisuudessa.
Ferrell on itse pelannut jalkapalloa kahdeksanvuotiaasta. Hän on myös näytellyt lasten jalkapallovalmentajaa elokuvassa Kicking & Screaming.
– Jos sanoo jalkapallon olevan osa elämääni, se on vähettelyä, Ferrell täydensi viitaten perheeseensä.
Ferrelin vaimo pelasi jalkapalloa college-tasolla ja näyttelijän kaikki kolme lasta harrastavat jalkapalloa.
Seuran muita omistajia ovat mm. entinen koripallotähti Erwin ”Magic” Johnson ja entinen USA:n naisfutishuippu Mia Hamm.
MLS-sarja laajenee usealla seuralla
MLS-sarjassa pelaa parhaillaan 20 seuraa. Tulevaisuudessa neljä uutta seuraprojektia on käynnissä. Atlanta United liittyy sarjaan vuonna 2017, Los Angeles FC vuonna 2018. Myös Minnesotassa ja Miamissa – David Beckhamin projektina – on MLS-seurat rakenteilla, joiden sarjaan liittymisajankohtaa ei vielä tiedetä.
Will Ferrell just carried a chair onto the stage and was announced as an LAFC co-owner: "I want in."
LUE MYÖS:
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
