HSV-veteraani jatkamassa – ”Australia on liian kaukana”
Kuva: Getty Images
Bundesliigan yksi ikoneista, HSV:n 36-vuotias kroaattihyökkääjä Ivica Olic on huhuista huolimatta jatkamassa hampurilaisseuran riveissä kauden loppuun saakka.
Kroatian maajoukkueessa 104 kertaa pelannutta Olicia on huhuissa viety muille maille uransa viime vuosiksi. Mitään todellista tarjousta ei siirtoikkunan auetessa pöydälle kuitenkaan miehen itsensä mukaan tupsahtanut.
– Eikä myöskään joulunpyhinä tullut mitään kiinnostavia kyselyitä, Olic sanoi Bildille.
– Mahdollisesta kiinnostuksesta Central Coastin suunnalta olen minäkin lukenut vain lehdistä. En kuitenkaan siirtyisi Australiaan. Se on minulle liian kaukana.
Sen kummemmin tarjouksia Olic ei edes odottele. Suunnitelma keväälle on selkeä, ellei kiinnostavaa vaihtoehtoa löydy.
– Silloin annan kaikkeni HSV:lle sopimukseni loppuun kesään saakka ja taistelen enemmästä peliajasta.
Syksyllä kahdeksassa Bundesliigan ottelussa pelannut Olic siirtyi Bundesliigaan ja nimenomaan HSV-paitaan jo yhdeksän vuotta sitten, mutta ehti pelata jo ennen vuosituhannen vaihdetta Herthassa muutaman ottelun. Kaikkiaan Olic on Bundesliigassa takonut HSV:lle, Wolfsburgille ja Bayern Münchenille 72 maalia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi