Barcelonan supertähden jättikauppa tuomarin syynissä – ex-seura tuntee olonsa petetyksi
Kuva: Getty Images
Brasilialaistähti Neymarin siirto Barcelonaan on aiheuttanut jo pitkään otsikoita. Mieshän siirtyi Santosista Kataloniaan kesällä 2013.
Tällä hetkellä on käynnissä oikeudenkäynti, jossa brasilialainen investointiryhmittymä DIS esittää saaneensa liian pienen korvauksen Neymarin siirrosta. DIS:n piti saada 40 prosenttia Barcelonan maksamasta siirtokorvauksesta.
Barcelona väitti maksaneensa miehestä 57,1 miljoonaa euroa, mutta jälkikäteen tehdyt tutkimukset viittaavat seuran todellisuudessa maksaneen superlahjakkuudesta 83,3 miljoonaa euroa. Neymarin isän omistama yritys on oikeudenkäynnin keskiössä, koska raha on liikkunut sen kautta. DIS siis esittää, että se ei ole saanut 40 prosenttia todellisesta siirtokorvauksesta.
Neymar oli eilen tiistaina Madridissa oikeudenkäynnissä todistamassa mutta ei kommentoinut todistustaan medialle. Neymarin kerrotaan myös olevan ongelmissa Brasilian verohallinnon kanssa.
Miehen ex-seuran, Santosin edustaja Fátima Cristina Bonassa ilmaisi oikeuden edessä, että Santos tuntee Neymarin pettäneen seuran. Bonassan mukaan Neymar tiesi mitä teki allekirjoittaessaan siirtoa koskevat paperit.
Lähteet: Marca ja Associated Press
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin