Entinen maajoukkuehyökkääjä liiganousijan riveihin
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan täksi kaudeksi noussut PK-35 Vantaa on tehnyt sopimuksen kärkimies Njazi Kuqin kanssa.
Kokenut hyökkääjä pääsee PK-35 Vantaassa tuttuun valmennukseen, sillä päävalmentajana on isoveli Shefki Kuqi.
Tunnen ”Nassen” ja joukkueeni, joten tiedän hänen olevan meille selkeä vahvistus. Hän on samassa tilanteessa kuin muutkin. Kauden alkuun on vielä paljon aikaa, joten tässä vaiheessa on tärkeää pysyä terveenä ja saada minuutteja, Shefki Kuqi kertoi seuran kotisivuilla.
32-vuotias hyökkääjä pelasi viimeksi Suomessa kaudella 2011, jolloin hän iski TPS:n paidassa 21 ottelussa 8 maalia. Lisäksi hän on edustanut kotimaan kentillä aiemmin FC Jokereita ja FC Lahtea. Suomen A-maajoukkueessa Kuqi on pelannut 12 ottelua, joissa hän on viimeistellyt viisi maalia.
Ulkomailla hän on edustanut peräti 11 eri seuraa ja ollut lisäksi kahdessa muussa lainalla. Kuqi on kartuttanut kokemusta niin Englannin, Skotlannin, Italian, Saksan kuin Kreikankin sarjoissa. Viimeksi hän pelasi viime kaudella saksalaisessa SG Sonnenhof Groβaspachissa.
Njazi Kuqi sopimukseen PK-35 Vantaan kanssa.
pk35vantaa.fi/2016/02/11/nja…
#pk35vantaa #punamusta @Veikkausliiga
pk35vantaa.fi/2016/02/11/nja…
#pk35vantaa #punamusta @Veikkausliiga
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
