Floppi vai ei sittenkään? – sadan maalin rajapyykki rikkoutui!
Kuva: Getty Images
Täysflopiksi jo monien taholta tituleerattu Fernando Torres, 31, on kuitenkin koko uran mittakaavalla yksi sukupolvensa parhaimmista hyökkääjistä vaikka viime vuodet ovat menneet miten menneet.
Torres ampui lauantaina maalin Atletico Madridin 3-1-voitossa Eibarista. Osuma oli kärkimiehelle jo sadas kasvattajaseurassaan, jonka riveihin hän palasi viime vuonna. Tällä saldolla hän jakaa joukkueensa kaikkien aikojen maalitilaston kymmenettä sijaa Sergio Agueron kanssa.
Torres nousi jo nuorena Atletico Madridissa huipputasolle ja oli parikymppisenä jo kapteeninakin seurassa ennen siirtymistään Liverpooliin. Liverpoolissa mies mätti maaleja huipputahdilla, mutta loukkaantumiset söivät terää ja lopulta alamäki alkoi Chelseaan siirtymisen myötä. Lontoolaisseura ei koskaan saanut lunastattua odotuksia, mitkä 50 miljoonan punnan siirtokorvaus hänen ylleen asetti.
Lauantain syntynyt maali oli Torresille vasta kauden kolmas. Otteluita La Ligassa hän on pelannut nyt 17 kappaletta. Atletico on kertonut ettei tarjoa miehell jatkoa, kun nykyinen lainasopimus AC Milanin kanssa pättyy kuluvaan kauteen.
Heikoista vuosista huolimatta Torresia on viety huhuissa yhä edelleen huipputason seuroihin.
100 goals or more for Atlético:
Luis Aragonés
Escudero
Campos
Gárate
Peiró
Adelardo
Elícegui
Juncosa
Collar
Agüero
FERNANDO TORRES
Luis Aragonés
Escudero
Campos
Gárate
Peiró
Adelardo
Elícegui
Juncosa
Collar
Agüero
FERNANDO TORRES
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
