HJK sai avainpelaajastaan sievoisen siirtokorvauksen
Kuva: Juha Tamminen
HJK:ssa kaksi kautta pelannut ghanalainen puolustaja Gideon Baah, 24, on solminut pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen MLS-seuran kanssa.
HJK:n ja Baah’n sopimus ulottui alun perin kauden 2016 loppuun, mutta New York Red Bulls halusi ghanalaisen riveihinsä jo täksi kaudeksi. Red Bullsin HJK:lle maksama siirtokorvaus on Suomen mittakaavassa merkittävä.
HJK:ssa pelatessaan Baah oli Veikkausliigan ehdotonta eliittiä. Ghanalainen näytti tasonsa myös europeleissä, josta osoituksena on muun muassa WhoScored-sivuston valinta Eurooppa-liigan lohkovaiheen tähdistökokentälliseen 2014. Baah on jo ehtinyt myös esiintymään Ghanan kivikovassa maajoukkueessa.
Baah siirtyi Suomeen ja espoolaiseen FC Honkaan 2013 ghanalaisesta Asante Kotokosta. Hongassa puolustaja ehti pelata vain yhden kauden ennen siirtoaan HJK:hon. Klubissa Baah voitti Suomen mestaruuden ja Suomen cupin kaudella 2014.
Viime kaudella Baah’n uusi seura Red Bulls voitti MLS:n itäisen konferenssin, mutta putosi pudotuspeleissä lopulta välierävaiheessa Columbusta vastaan. Uusi MLS-kausi alkaa maaliskuun alkupuolella. Red Bullsissa on aiemminkin nähty suomalaisväriä, kun Teemu Tainio edusti seuraa muutama vuosi sitten.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan

- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin