Huuhkaja-pakilla epäonnea paluun kanssa – ensin kenttä jäässä, sitten kunnon myrsky

Kuva: Juha Tamminen
Jere Uronen jätti Ruotsin pääsarjan tammikuussa edustettuaan Helsingborgs IF:iä neljä vuotta. Nyt puolustajan suurin haaste on mahtua Belgian kärkipään joukkueen Genkin pelaavaan kokoonpanoon.
Jere Uronen edusti uutta seuraansa ensimmäisen kerran tammikuun lopulla kun hän urakoi täydet minuutit Genkin reservijoukkueen pelissä. Puolustaja loukkasi tuossa kamppailussa lievästi nilkkaansa ja joutui reilun viikon sairauslomalle. Nyt hänen tilillään on kaksi ottelua reserveissä ja yksi vaihtopenkkipaikka edustuksen kokoonpanosta.
– Nilkka pyörähti ympäri ja jouduin huilaamaan viikon. Mistään isommasta ei ole kyse. Se oli ensimmäinen pelini täällä ja vahinko tapahtui heti kymmenen minuutin kohdalla. Pelasin kuitenkin koko pelin. En halunnut tulla vaihtoon ja nilkka otti vähän nokkiinsa, Uronen kertoo SuomiFutis-sivustolle.
– Mini pre-seasonini on nyt takana. Olen tehnyt paljon omia treenejä. Muilla on ollut päivässä yhdet harjoitukset, minulla kahdet. Valmentajallemme fysiikka on lähes tärkeintä futiksessa. Hän haluaa, että kaikilla on fysiikka kunnossa ja jaksamme juosta. Olen viihtynyt todella hyvin.
Urosella voisi olla minuutteja alla jokunen enemmänkin. Genkin reservien kaksi edellistä peliä nimittäin peruttiin heikon sään vuoksi.
– Vähän huonoa tuuria. Ensimmäinen peruttiin, kun kenttämme oli ihan jäässä ja satoi lunta. Pakkasta oli kahdeksan astetta. Edellisellä viikolla oli sellainen myrsky, että stadikalla oli tullut katolta mainosaita alas. Pelaajien turvallisuutta ei voitu taata.
– Kaipaan nyt eniten juuri peliminuutteja. Maanantaina tuntui varsinkin toisella puoliajalla, että olen taas oma itseni. Ensimmäisellä hain vielä vauhtia ja tatsia. Juttelin valmentajamme kanssa ja pientä hienosäätöä pitää vielä tehdä. Suureen kuvaan hänkin oli tyytyväinen, hän jatkoi.
Mielenkiintoinen kilpailutilanne
Jere Uronen nousi Ruotsissa vuonna 2012 hallitsevan mestarin pelaavaan kokoonpanoon lähes heti, vain 17-vuotiaana. Pientä apua hän sai pelipaikan tuolloisen ykkösmiehen loukkaantumisesta, mutta nuori lupaus käytti näyttöpaikkansa ja nousi saman tien avauksen pelaajaksi. Nyt edessä on vastaava urakka. Genk on sarjassa viidentenä, kun runkosarjaa on jäljellä neljä ottelua. Seuran tavoite on sijoittua kuuden parhaan joukkoon, joka tietäisi paikkaa play off I –peleissä. Kilpailutilanne Urosen mielipaikalle, eli vasemmaksi puolustajaksi, on mielenkiintoinen. – Katuku Tshimangan pelit ovat todennäköisesti meillä pelattu. Hän pelasi koko alkukauden, mutta on lähes varmaa, että hän lähtee kesällä. Viime pelissä hän ei ollut kokoonpanossa. Hän on saattanut jo tehdä sopimuksen muualle, en tiedä. Tanskalainen Brian Hämäläinen on pelannut viimeisissä ottelussa ja hän on hyvä pelaaja. – Työntekoni on palkittu ja alan päästä mukaan. Pääsin viime kierroksella ensimmäistä kertaa edustuksen kokoonpanoon, enkä aio sieltä myöskään tippua. Minulla on hyvä sauma päästä pelaamaan, jos vain hoidan asiani hyvin. Näytönpaikan saan varmasti, kaikki on sen jälkeen itsestäni kiinni. 21-vuotias Jere Uronen on pelannut 16 A-maaottelua ja 71 Ruotsin pääsarjaottelua. Matti HeikkiläLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”