Liverpool-floppi lyttää Carragherin ja Gerrardin – ”Minä olin maailmanluokkaa ja hän p**kaa”
Kuva: Getty Images
Senegalilaisyökkääjä El-Hadji Diouf ihastutti kesän 2002 MM-kisoissa ennakkoluulottomalla pelaamisellaan ja hienolla taituruudellaan. Mies oli isossa roolissa viemässä maataan puolivälieriin, ja hänet valittiin lopulta MM-kisojen tähdistöön.
Kisojen jälkeen mies siirtyi isoin odotuksin Liverpooliin. Kaksi kautta seuraavaa kautta Poolissa toivat kuitenkin vain kolme maalia, ja mies jätti Anfieldin lopullisesti taakseen kesällä 2005. Diouf kierteli sen jälkeen ympäri Englantia eri seuroissa mutta ei kuitenkaan koskaan noussut odotusten mukaiselle tasolle.
Diouf on nyt kertonut ranskalaiselle So Foot -lehdelle mielipiteensä vanhoista Liverpool-aikojen seurakavereistaan, Steven Gerrardista ja Jamie Carragheristä. Senegalilainenhan syytti jo syksyllä samaisen lehden haastattelussa muun muassa Gerrardia rasistiksi.
– Minun ja Jamien ero on se, että minä olen maailmanluokan pelaaja ja hän paskaa. Sellaista paskaa, joka kirjoittaa kirjan, jossa minut taas mainitaan.
Gerrardiakaan kohtaan Diouf ei näytä tuntevan paljoakaan arvostusta.
– Kannoin itse maajoukkuettani vuosia – 14 miljoonaa fania harteillani. Kun voitimme, kiitos kuului minulle. Kun hävisimme, se oli vikani.
– Hän (Gerrard) ei edustanut Englannille edes sadasosaa siitä, mitä minä edustin Senegalille. Hän ei koskaan tehnyt mitään MM- tai EM-kisoissa.
– Kun saavuin Liverpooliin ja tein mitä halusin, hänestä tuntui, että en arvostanut seuraa. Todellisuudessa hän tuhosi joukkueensa haaveet liukastumalla Chelseaa vastaan (keväällä 2014). Se, että Liverpool ei ole koskaan voittanut Valioliigaa, ei ole sattumaa, päätteli Diouf.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”