Thierry Henry: ”Arsenal voi pärjätä vain yhdellä tapaa!”
Arsenalin kautta aikojen ykköstykki ja Barcelonaakin kolme kautta myöhemmin urallaan edustanut Thierry Henry näkee lontoolaisisänniltä vaadittavan tavanomaisesta taktiikastaan luopumista pärjätäkseen ottelussa.
Arsenal on tottunut kotimaan peleissä olemaan hallitsevana osapuolena, mutta nyt pallonhallinta on syytä miehen mukaan luovuttaa suosiolla Barcelonalle. Pelkällä puolustamisella ei kuitenkaan pärjää.
– Arsenalin pitää hyväksyä se, että heillä on pallonhallinta vain 30-prosenttisesti. Koko joukkueen pitää puolustaa yhtenä yksikkönä ja laiturien olla omalla puoliskolla paljon ja pitää ryhmitys kapeana. Hyökkäyspeli pitää uhrata puolustamisen eduksi, Henry kirjoitti The Sunin kolumnissaan.
– Voittaessaan pallon, Arsenalin pelaajien pitää olla rohkeita ja iskeä vastaiskuilla tehokkaasti. Barcelona pitää toisinaan myös pakottaa puolustuskannalle niin, että he joutuvat pudottamaan ryhmitystä 60-70 metriä alemmaksi. Jos he saavat hyökkäyksiä hyökkäysten perään, on Barcelonaa vastaan mahdotonta puolustaa.
Arsenal on jo kerran tällä kaudella kotonaan näyttänyt hallitsevan myös altavastaajapelin: joukkue kaatoi barcamaista peliä esittävän Bayern Münchenin 2-0-lukemin tehokkaalla vastaiskutaktiikalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin