Arsene Wenger arvostelijoilleen: ”Kuka muu on rakentanut suurseuran ilman ulkoisia varoja?”
Vaisun kevään seurauksena kovaa kritiikkiä niin seuran faneilta kuin erinäisiltä asiantuntijoilta saanut pitkäaikainen Arsenal-manageri Arsene Wenger on ottanut puolustuskannan muistuttamalla omasta 19 vuotta kestäneestä roolistaan seurassa.
Ranskalaista on pyydetty jättämään seura, kun jälleen kerran Valioliiga-pokaali näyttää karkaavan joukkueelta, kun Arsenal on edellisestä seitsemästä pelistään voittanut vain yhden. Tuorein takaisku oli putoaminen Englannin cupista viikonloppuna.
Wenger muutti tullessaan koko seuran kulttuurin ja nosti sen moderniksi huippuseuraksi uusine harjoituskomplekseineen ja huippustadioneineen.
– Minulla ei ole epäilystäkään motivaatiostani. Rakensin tämän seuran kovalla työllä ja ilman ulkoisia voimavaroja. Jos verrataan seuraa ennen jälkeen saapumiseni, on se liikkunut eteenpäin – ilman kenenkään muun apua, Wengeriä siteerattiin Goal-sivustolla.
– Kun aloitin, ei minulla ollut kenenkään rahoja käytössä. Nyt olen motivoituneempi kuin ensimmäisenä päivänäni täällä. Tunnen myös yhä suurempaa painetta ja myös vastuuta pitää tämä seura liikkeessä kohti parempaa
Äskettäin mm. ManU-ikoni David Beckham puolusti Wengeriä, mikä ärsytti monia Arsenalin faneja.
Arsenal tarvitsee ihmeen Barcelonassa
Arsenal pyrkii illalla ihmeeseen, kun joukkue lähtee ajamaan takaa Barcelonan vieraissa hakemaa 2-0-voittoa Espanjassa Mestarien liigan neljännesvälierissä. Sattumoisin Barcelona-luotsi Luis Enrique kommentoi pelin alla – vastustajaa ärsyttääkseen ehkäpä -, että Wengerin tapaisia pitkiä uria yhden seuran palveluksessa ei enää ole jalkapallomaailmassa vaan päinvastoin pestit tulevat lyhenemään tulevaisuudessa entisestään.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle