Eurooppa-liigassa herkkupala: ManU niskan päällä Liverpoolia vastaan
Eurooppa-liigan torstain mielenkiintoisimpia otteluita on Valioliigan suuriin lukeutuvien Liverpoolin ja ManU:n kohtaaminen ensimmäisessä neljännesvälieräottelussa ensin mainitun kotikentällä.
ManU lähtee otteluun tilastollisesti niskan päältä, koska joukkue on voittanut neljä edellistä keskinäistä kohtaamista – viimeksi tammikuun puolessa välissä 1-0-lukemin juuri illan peliareenalla.
Illan ottelu on Liverpoolille historian 17:s toista brittijoukkuetta vastaan eurokentillä, mutta vasta ensimmäinen ManU:a vastaan.
Liverpool on ollut ongelmissa muita englantilaisia seuroja vastaan europeleissä, sillä joukkue on voittanut vain neljä aiemmasta 16:sta europelistään oman maan joukkueita vastaan.
Liverpoolin edelliset eurokohtaamiset englantilaisia vastaan tapahtuivat kaudella 2008-2009, kun Chelsea pudotti joukkueen Mestarien liigan puolivälierissä. Liverpool hävisi ensin kotona 1-3-lukemin ja Lontoossa pelattiin 4-4-tasapeli.
Liverpool eteni nyt Eurooppa-liigan pudotuspeleihin lohkovaiheesta, kun taas ManU tuli mukaan kisaan jäätyään Mestarien liigan lohkossaan kolmanneksi Wolfsburgin ja PSV:n taakse. Se oli Mestarien liigan alkulohkojen suurin yllätys.
Valioliigassa joukkueet ovat lähellä toisiaan. ManU on kuudes ja Liverpool kolme pistettä perässä seitsemäs.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn