Juventus-pomo raivona Bayern-ottelun ”ratkaisuhetkestä” – Pep Guardiola kuittasi takaisin
Kuva: Getty Images
Juventus siirtyi eilen yllättäen peräti 2-0-johtoon Bayern Müncheniä vastaan pelatussa Mestarien liigan neljännesvälierässä.
Ottelun 23. minuutilla Juventuksella oli mahdollisuus haudata Bayernin jatkohaaveet lopullisesti, kun Alvaro Morata pääsi nokikkain Manuel Neuerin kanssa. Espanjalaiskärki onnistuikin chipillään ohittamaan Neuerin, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi.
Hidastusten perusteella näytti kuitenkin, että Morata ei ollut paitsiossa. Juventuksen toimitusjohtaja Beppe Marrotta kertoi taiston tauottua, että tuomio oli jatkopaikan kannalta ratkaiseva. Bayernhan nousi lopulta 4-2-jatkoaikavoittoon.
– Alvaro Moratan hylätty maali olisi muuttanut ottelun ratkaisevasti. Tietyt virheet ovat kohtalokkaita tällä tasolla, totesi Marotta Mediaset Premiumille.
– En aio etsiä alibeja, mutta toivon, että italialaista jalkapalloa suojellaan jatkossa paremmin. Jotkut tuomariratkaisut ovat tuskallisia.
Bayern Münchenin päävalmentajalle Pep Guardiolalle kerrottiin Marottan kommenteista, ja espanjalaisluotsi kertoi odottavansa suurseuralta enemmän.
– Juventus on liian iso seura valittaakseen tällaisesta. Hävittyäsi kättelet vastustajat ja lähdet kotiin. Onnittelet heitä.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron