HJK käänsi viikossa suurimmat ongelmat vahvuuksiksi: ”Treenaamalla ja videoiden avulla”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kauden pronssijoukkue, mutta uuden kauden ykkössuosikki HJK aloitti uuden sesongin voitolla, kun IFK Mariehamn kaatui Helsingissä 2-0-lukemin lauantaina Veikkausliigan kauden avauspelissä.
HJK-luotsi Mika Lehkosuo oli tyytyväinen, että kauden kenraaliharjoituksen virheistä oli opittu. Tuolloin, reilu viikko sitten, joukkue taipui Malmö FF:lle 0-4-lukemin.
– Jos Malmö-pelissä puolustuslinja ja alimmat keskikenttäpelaajat olivat huonoja, niin tänään oltiin näillä alueilla vahvoja. Siellä oli koko ajan tuki koko ajan vieressä. Opittiin Malmö-pelin virheistä ja saatiin nämä ongelmat kuntoon treenaamalla ja videoiden avulla, Lehkosuo kommentoi lehdistötilaisuudessa.
Ottelun maaleista vastasi kymppipaikan japanilaistaituri Atomu Tanaka toisella jaksolla. Lehkuosuo kaipa
– Meillä oli liikaa pystysuuntaisia syöttöjä ja juoksua. Vähintäänkin toisen tai jopa molempien pitäisi olla diagonaalisesti suunnattuja, jolloin pystymme murtautumaan paremmin vastustajan selustaan. Nyt tuloksena oli kuitenkin tosi selkeä 2-0-voitto, mikä olisi voinut olla suurinumeroisempikin.
Lauantain toisessa ottelussa PK-35 Vantaa hukkasi kotonaan 3-0-johdon 3-4-tappioksi RoPS:ia vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn