Juventus vahvisti lähes 10 miljoonan euron hankinnan – ”Monilahjakkuus”
Serie A:n mestaruuden viidennen kerran peräkkäin tällä kaudella voittanut Juventus kertoo verkkosivuillaan hankkineensa joukkueessa lainalla olleen Mario Leminan pysyvällä siirrolla.
Marseillesta siirtyvä gabonilainen maksaa 9,5 miljoonaa euroa. Hinta voi nousta vielä miljoonalla, mikäli suoritusperusteiset bonusehdot täyttyvät.
– Mariosta on kehittynyt Juventuksessa vuoden aikana monilahjakas keskikenttäpelaaja, joka pystyy käynnistämään hyökkäyksiä samalla hyvällä tasolla kuin hän puolustaa. Nämä ominaisuudet tekevät hänestä Bianconerin keskikentän tärkeän palasen tulevaisuudessa, kerrotaan sivuilla.
Loukkaantumisistakin kärsinyt 22-vuotias Lemina on pelannut tällä kaudella 9 Serie A:n ottelua.
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”