Kumpi PK-35 Vantaa tänään nähdään kentällä? – maaliodotukset ainakin korkealla!
Kuva: Juha Tamminen
PK-35 Vantaa on pelannut tällä kaudella kolme ottelua. Kaksi ensimmäistä – molemmat kotipelejä – päättyivät värikkäiden tapahtumien jälkeen tappioihin. Viimeisin ottelu vieraissa toi joukkueelle kauden avausvoiton, kun KuPS kaatui vieraissa 3-2-lukemin vahvan esityksen jälkeen.
Kolmessa ottelussa on nähty peräti 14 maalia, joten viihdyttävyysarvo on sinällään ollut korkealla.
Shefki Kuqin luotsaama vantaalaisseuraa kohtaa kotonaan sunnuntaina VPS:n, ja kysymys kuuluukin: kumpi vantaalaisjoukkue kävelee kentälle: se joukkue, joka on kahdesti romahtanut kotona vai se, joka pelasi henkisesti viileämmin vieraskentällä.
Kuqi itse kertoi KuPS-voiton jälkeen, että vierasmatka tuli hyvään saumaan, kun joukkue on kärsinyt jos jonkinlaisista suorituspaineista kotikentällään.
VPS, kuten myös PK-35 Vantaa, rakentaa peli-identiteettiään pallonhallintaan ja onkin mielenkiintoista nähdä, kumpi ottaa pelin hallintaan.
– He ovat muuttaneet pelaamistaan paljon [viime kaudesta]. VPS osoitti HJK:n vieraana [kauden avauspelissään], että he yrittävät pelata hyökkäävästi ja syöttökombinaatioiden kautta, PK:n valmentajistoon kuuluva Jose Riveiro kommentoi seuran kotisivuilla.
Molemmat joukkueet yrittävät pelata samalla tavalla, joten toivon yleisön näkevän huomenna hyvän ja viihdyttävän ottelun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan