Manchester City -tähti kertoo välirikostaan Jose Mourinhon kanssa: ”Ei mitään logiikkaa”
Manchester Cityyn kesällä Wolfsburgista tullut ja erinomaista kautta pelaava Kevin de Bruyne kertoo nyt, miksi hän aikoinaan lähti Chelseasta.
Belgialaispelaaja sai Chelseassa hyvien Bundesliiga-lainasopimusten jälkeen mahdollisuuden kauden 2014-2015, mutta mies siirtyi jo kauden kesken takaisin Saksaan pysyvästi.
De Bruynen mukaan Chelsea-luotsi Jose Mourinho oli epäreilu hänelle, jonka vuoksi hän lähti seurasta.
– Hän pyysi kaikki hyökkäävät keskikenttämiehet luoksensa. Hän näytti meidän kuuden pelaajan tilastoja – syöttöjä, maaleja, syöttöprosentteja, avainsyöttöjä ja harhautuksia. Hän halusi esittää, etten ollut samalla tasolla kuin muut, de Bruyne kommentoii The Telegraphille.
– Vastasin, että ”anteeksi, mutta tuosta puuttuu logiikka, koska olen pelannut muita vähemmän. Kuinka voit siten verrata minua muihin?” Mielestäni kohtelu ei ollut reilua.
Mourinho ei kuitenkaan halunnut päästää pelaajaa, mutta tilanne oli pakko ratkaista.
– Mourinho kertoi, ettei halunnut päästää minua lähtemään, edes lainalle. ”Olet hyvä pelaaja”, hän sanoi. Mutta mitä muuta olisin voinut tehdä? Harjoittelin aina vain kovempaa, mutta tilanne ei muuttunut. Lopulta pyysin siirtoa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle