Mestarien liigan voittoa ei uusita tänäkään vuonna – menneiden vuosien dynastiat historiaa!
Mestarien liigan hallitsevan voittajan Barcelonan tie turnauksessa päättyi keskiviikkona, kun Atletico Madrid voitti joukkueen kotikentällään 2-0-lukemin kahdella Antoine Griezmannin maalilla. Atletico eteni jatkoon siten yhteismaalein 3-2.
Kaudesta 1991-1992 pelatun Mestarien liigan voitto ei ole yksikään seura voittanut kahdesti peräkkäin, ja taika – tai voittajan kirous, miten vain – jatkuu edelleen.
Kun verrataan voittamisen vaikeutta edeltäjään Euroopan Cupiin, on ero merkittävä. Euroopan Cupissa 13 kertaa hallitseva mestari onnistui voittamaan turnauksen myös seuraavalla kaudella. Euroopan Cupia pelattiin vuosina 1957-1990, yhteensä 34 vuotena, joten uusivien mestarien prosentuaalinen määrä oli 38 %.
Aikoinaan esim. Ajax ja Bayern München voittivat kolme kertaa Euroopan cupin peräkkäin ja Real Madridilla oli viiden voiton putki 1950-luvulla. Tuplavoittoihin ylsivät myös Inter Milan, Benfica, Liverpool, Nottingham Forest ja AC Milan
Mistä muutos kertoo? Nopean arvioinnin perusteella nykyfutiksessa yleinen taso on korkeampi ja vastustajatkin tunnetaan paremmin, mikä auttaa haastajia valmistautumaan suosikkien kohtaamiseen paremmin kuin ehkäpä takavuosina.
Keskiviikkona myös Bayern München eteni välieriin Benfican kustannuksella 2-2-tasapelin myötä (yhteismaalit 3-2). Kaksi muuta välieräjoukkuetta ovat Real Madrid ja Manchester City.
Between 1957 and 1990, the European Cup was 'retained' 13 times in 34 finals, or 38% of the time. And never since, or zero times in 26 years
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle