Evertonin tähtihyökkääjän Romelu Lukakun nimi on pyörinyt viime kuukaudet siirtohuhuissa. Lukaku itse on antanut ymmärtää haluavansa pelata jatkossa Mestarien liigaa. Sarjan alempaan keskikastiin tällä kaudella valuneessa Evertonissa europeleistä voi tällä hetkellä vain haaveilla.

Sunday Mirrorin mukaan Everton onkin valmis päästämään belgialaiskärjen miehestä kiinnostuneeseen Manchester Unitediin. Halvalla Lukaku ei kuitenkaan lähde, sillä isokokoisen kärkimiehen hintalapuksi on asetettu 65 miljoonaa puntaa (81 miljoonaa euroa). On tosin vielä tässä vaiheessa epäselvää, pääsekö United ensi kaudeksi mukaan Mestarien liigaan.

Evertonin nuori joukkue on rakennusvaiheessa. Surkea kausi on kiihdyttänyt spekulaatioita manageri Roberto Martinezin potkuista. Pelaajista siirtohuhujen kohteina ovat olleet Lukakun lisäksi voimakkaimmin John Stones ja Ross Barkley.

22-vuotias Lukaku on tehnyt tällä kaudella 18 maalia Valioliigassa.