HIFK:n eväät HJK:n kaatoon Stadin derbyssä: ”Pitää välttää typeriä pallonmenetyksiä”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n ja HIFK:n loppuunmyydyt derbyt elävöittivät viime kaudella upeasti kotimaista futiskautta. Torstaina on kuluvan kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen liigassa, missä kumpikin janoaa voittoa – viime kaudellahan joukkueet päätyivät kolme kertaa 1-1-lukemiin.
Asetelmat otteluun ovat mielenkiintoiset, kun toista Veikkausliiga-kauttaan pelaava HIFK haastaa viime kaudella pettyneen, mutta jälleen nyt sarjan piikkipaikalla porskuttavan ”isoveljen”. HIFK puolestaan on viimeistä edellisenä, muutta kiihkeissä derbyissä sarjasijoitukset heitetään romukoppaan.
– Sarjakärki ja derby sytyttävät aina. HJK on täynnä nopeita ja taitavia pelaajia, ja viime kauteen verrattuna HJK:lla on nopeammin reagoiva joukkue. Meidän pitää hyökätä viisaasti, välttää typeriä pallonmenetyksiä ja puolustaa kurinalaisesti, HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara kertoo seuran kotisivuilla.
HJK haluaa näyttää myös paikallisvastukselleen olevansa tämän kukkulan kuningas.
– Monta tasapeliä on tahkottu. Kyllä me haluamme ilman muuta voittaa nyt. Hyvällä itseluottamuksella lähdemme peliin, toteaa päävalmentaja Mika Lehkosuo HJK:n kotisivuilla
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista